Yhteystiedot

Keskustanaisten Lohjan osasto
Suitiantie 994
08500 Lohja
0505924950

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Lääkejäämiä juomavedessä

25.10.2008

Lokakuun 2008 Suomen Luonto -lehti kirjoittaa:

Talousveden laatu

Lääkejäämiä juomavedessä 

Ainakin joka seitsemäs yhdysvaltalainen juo lääkejäämien saastuttamaan vettä.  Kymmenet kipu-, sydän-, syöpä-, ja mielialalääkkeet, hormonit, antibiootit ja eläinlääkkeet päätyvät virtsan ja ulosteiden mukana jätevesiin ja vesistöjen kautta juomavesiin.  Esimerkiksi 10 prosenttia karjalle syötetyistä steroideista ei imeydy elimistöön.

Tuore tutkimus selvitti lääkejäämiä Yhdysvaltain 50 suurimman kaupungin ja 52 pienemmän yhdyskunnan juomavedessä. Jäämiä löytyi kaikkialta - myös pohjavesistä.

Tekniikan tohtori Niina Vienon Tampereen teknillisessä yliopistossa tarkastettu väitöstutkimus osoitti, että lääkejäämiä päätyy jätevesiin Suomessakin samoissa pitoisuuksissa kuin muissa teollistuneissa maissa.  Pitoisuudet olivat korkeimpia Vantaanjoen ja Aurajoen tapaisissa joissa, joihin lasketaan runsaasti puhdistettuja jätevesiä.  Pitoisuudet olivat silti melko matalia verrattuna moneen keskieurooppalaiseen jokeen.

Jätevedenpuhdistamoilla osa tutkituista 13 lääkeaineesta saatiin poistettua, osaa ei lainkaan.  Tehokkainkin puhdistustapa otsonointi ja aktiivihiiisuodatus poisti vain osan jäämistä.

  Kaloilla ja äyriäisillä lääkejäämät johtavat kasvu- ja kehityshäiriöihin ja hormonitoiminnan muutoksiin.  Lihaskipuja lievittävä diklofenaakki ja epilepsiaa hoitava karbamatsepiini vaikuttavat vesieliöiden käyttäytymiseen, vaikka niitä olisi litrassa vettä vain gramman miljardisosa.

PERTTI KOSKIMIES 

 

 

13.10.2012Vaalimainokseni
30.09.2012Kunnallisvaalit sunnuntaina 28.10.2012
25.10.2008Lääkejäämiä juomavedessä
22.09.2008Ekokemin jätteenpolttouuni aiheuttanut päästöjä